Liiga-kausi starttaa pian – mitä vedonlyöjän kannattaa ottaa huomioon?

Kesälomat lähenevät loppuaan ja koulut ovat pikkuhiljaa alkamassa. Tämä tarkoittaa syksyä, jolloin myös uusi jääkiekon Liiga-kausi käynnistyy. Liigassa on nähty viime vuosinakin tiettyjä kestomenestyjä vuodesta toiseen, mainittakoon esimerkiksi Tampereen Tapparan. Toisaalta pienemmät seurat ovat pystyneet yllättämään joinakin vuosina pääsemällä vähintään finaaleihin saakka. Mutta miltä näyttää kausi 2022–2023 ennen kuin ensimmäinenkään kiekko on tippunut jäähän?

Suuret seurat – suuret budjetit

Jääkiekko on Suomessa kansallislaji ja vedonlyönti käy kuumana joka talvi. Kuten missä tahansa joukkuelajissa, suurilla seuroilla, joilla on suurin budjetti, on etulyöntiasema vastustajiinsa nähden. Liigassa tämä ei ole toisin. Esimerkiksi Kärpät on totuttu näkemään vähintään välierissä vuodesta toiseen, mitä osiltaan selittää myös moniin joukkueisiin nähden suuri budjetti. Myös Helsingin IFK:lla on joka kausi moniin muihin seuroihin nähden suuri budjetti, jopa kaksinkertainen. Budjettiinsa nähden HIFK on kuitenkin hieman alisuoriutuja ja harvemmin pääsee edes finaaleihin saakka.

Suurella budjetilla seurat voivat ostaa kalliimpia pelaajia sekä Suomesta että ulkomailta.  Näin heillä on paremmat mahdollisuudet voittaa pelejä ja sen seurauksena voittaa myös Liigan mestaruus. Lisäksi suurilla seuroilla on usein omia junioriohjelmia, jotka tuottavat jatkuvasti uusia kykyjä ykkösjoukkueeseen. He pystyvät myös hankkimaan lahjakkaimpia junioreita muista seuroista, koska pystyvät tarjoamaan parempaa valmennusta ja paremman väylän huipulle.

Pienemmät seurat haastajan asemassa

Toisin kuin suurseuroilla, useimmilla muilla Liigan joukkueilla on vaatimattomat budjetit. Pienimmissä kaupungeissa on usein pienimmät budjetit, tosin Rauman Lukko on tässä poikkeus. Rauman Lukolla on vuodesta toiseen sellaiset sponsorit, että joukkue pysty kamppailemaan jopa mestaruudesta. Lukko myös voitti mestaruuden 2020–2021, mikä on myös osoitus siitä, että pienemmätkin seurat voivat yhä voittaa Liigassa mestaruuden.

Jääkiekko on muuttunut viime vuosina nopeammaksi ja luistelu on nykyisin tärkeämmässä roolissa, kuin kamppailu. Joukkueet myös pelaavat entistä enemmän viisikkona. Menestyvän joukkueen pelityyli on siis erilainen, kuin vielä 10 vuotta sitten. Vedonlyöjän kannattaakin veikata sellaisten joukkueiden puolesta, jotka pelaavat modernia jääkiekkoa. Yksi mielenkiintoinen joukkue Liigassa on TPS. Turkulaiset ovat päässeet monen vaikean vuoden jälkeen uuden valmennuksenkin ansiosta takaisin mitalipeleihin, ja samaa voidaan odottaa tulevaltakin kaudelta. TPS on monen asiantuntijan papereissa yksi kauden 2022–2023 ennakkosuosikeista. Turkulaisten uuden kukoistuksen taustalta löytyy niin mobiilipelimiljonäärejä, kuin seuralegenda Saku Koivu.

Vedonlyönnissä yllätyksiä

Viime vuosina liiga on ollut melko tasainen. Tämä on vaikeuttanut voittajan ennustamista ja merkinnyt myös sitä, että yllätyksiä on usein luvassa. Viime kauden komeetta oli ilman muuta Mikkelin Jukurit. Kukaan ei odottanut, että joukkue, joka ei koskaan ollut aiemmin päässyt edes ”säälipleijareihin”, sijoittuisi runkosarjassa kolmen parhaan joukkoon. Mikkeli voi olla mielenkiintoinen joukkue myös tulevalla kaudella vedonlyöjän silmin. Esimerkiksi liigalegenda Juha-Matti Aaltonen pelaa tulevalla kaudella Jukureissa.

Savossa ja järvi-Suomessa pelataan tulevalla kaudella varmasti tiukkoja vääntöjä. Jyväskylän JYP nosti pelaajabudjettiaan vaikeiden vuosien jälkeen ja takariviltä löytyy NHL:ssäkin esiintynyt Sami Niku. Kuopion Kalpastakin löytyy Liiga-tasoon nähden laadukkaita pelaajia esimerkiksi Jaakko Rissasen ja Tuomas Kiiskisen muodossa.

Yllätyksiä voi olla luvassa

Yhteenvetona voidaan todeta, että suurseuroilla on edelleen etulyöntiasema liigassa, mutta pienemmät seurat ovat ottamassa kiinni. Liigasta on tulossa tasaisempi ja yllätyksiä on enemmän. Tämä tekee liigasta mielenkiintoisen vedonlyöjille ja lisää myös voittomahdollisuuksia. Viime kaudella Olli Jokisen Jukurit yllätti kaikki lajia seuraavat asiantuntijatkin. On siis suositeltavaa tutkia joukkueet perusteellisesti ennen vedonlyöntiä pian alkavalla kaudella.